Vuonna 2009 tuli kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun mahtava Venäjän tsaari Aleksanteri I sanoi kohottavansa Suomen kansakunnaksi kansojen joukkoon. Monisatavuotinen yhteiselo Ruotsin kanssa päättyi. Venäjän armeija oli miehittänyt koko Suomen taas yhden kerran. Tällä kertaa keisari ei odottanut edes rauhantekoa pyytäessään Suomen säädyt koolle Porvooseen. Suomen sodasta, joksi käytyä sotaa kutsuttiin, kirjoitti kansallisrunoilijamme J. L. Runeberg suomalaisia ihannoivan runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinat. Siinä tulee osoitetuksi Ruotsin välinpitämätön suhtautuminen Suomen puolustamiseen ja suomalaisten sotilaiden urhoollisuus. Viitasaarella ei taisteluja ollut. Tänne ei siihen aikaan ollut vielä kulkukelpoisia teitä. Kuopiosta oli jo tieyhteys Äänekosken ja Saarijärven kautta Karstulaan, Perhoon ja edelleen aina Kokkolaan asti. Tätä tietä venäläiset pyrkivät Suomen perääntyvän armeijan selustaan. Majuri Otto von Fieandt pienen joukkonsa kanssa taisteli estääkseen venäläisten pääsyn Kokkolaan. Tässä joukossa olivat myös viitasaarelaiset sotilaat. Siellä kaatuneista viita-saarelainen vänrikki Bror Schöneman oli tunnetuin.
Erikoista oli se, että miksi mahtava keisari salli Suomelle sisäisen itsehallinnon, oman uskonnon ja entisen lainsäädännön ja muitakin entisiä oikeuksia. Ehkäpä taustalla vaikutti muisto Anjalan miesten kapinoinnista. Hehän olivat pettyneet Ruotsin mahdollisuuksiin puolustaa tehokkaasti Suomen Venäjää vastaan. Suunnitelmana oli jonkinlainen itsenäinen Suomi Venäjän suojeluksessa. Joitakin upseereita oli loikannut Venäjän armeijaan. Keisari tahtoi kenties tällaisella kohtelulla saada Suomen kansalaisten luottamuksen ja uskollisuuden. Ehkäpä tsaarikin oli kyllästynyt alituisiin sotiin naapurin kanssa. Aleksanterilla lienee ollut myös edistysmielisiä neuvonantajia. Samalla tästä alueesta saatiin eräänlainen koekenttä mahdollisille uudistuksille myös emämaassa. Kansa jakaantui kahtia. Osa otti innokkaasti vastaan uuden hallitsijan, joka otti itselleen Suomessa käyttöön suuriruhtinaan arvon. Toinen osa taas oli niitä, jotka taipuivat uuden vallan alle vain pakosta. Myöhemmin, olojen pysyessä rauhallisina, yhä useampi alkoi nähdä tässä uudessa hallinnossa hyviä puolia. Suuriruhtinas kävi usein Suomessa ja hänen loistelias esiintymisensä hurmasi kansan.
Suomeen täytyi luoda nyt omat hallintoelimet, keskusvirastot ja muut tarpeelliset virat, koska entiset olivat jääneet Ruotsiin. Keisarin edustajaksi Suomeen tuli kenraalikuvernööri, joka oli muodollisesti Senaatin puheenjohtaja, mutta kielitaidottomana puhetta johti varapuhemies. Pietariin perustettiin virasto, jonka hoitaja esitteli Suomen asiat keisarille. Lain mukaan hallitsija sai päättää, milloin valtiopäivät kutsutaan koolle. Kutsua ei tullut moneen vuosikymmeneen. Tapana oli, että seuraavatkin keisarit eli suuriruhtinaat antoivat samanlaisen hallitsijavakuutuksen. Suomi siis säilytti sisäisen itsehallinnon ja muut oikeutensa, vaikka suuriruhtinas aina vaihtui, kun Venäjällä hallitsija vaihtui. Vuosisadan lopulla alkoi Venäjällä kuitenkin esiintyä yhä enemmän Suomen aseman arvostelua Ei ymmärretty, miksi suomalaisilla oli monia oikeuksia Venäjällä, mutta niitä oikeuksia ei ollut venäläisillä Suomessa. Muistutettiin maan olevan Venäjän armeijan valloittama. Ei luotettu suomalaisten uskollisuuteen. Suomea ruvettiin määrätietoisesti venäläistämään.
Ensimmäinen vakava toimenpide oli helmikuun manifesti 1899, jossa käytännössä Suomi oli menettämässä itsehallintonsa. Suomalaisten lyhyessä ajassa keräämä puolen miljoonan suomalaisen allekirjoittama adressi vietiin Pietariin. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan. Nyt ymmärsivät suomalaiset, että keisari oli itse manifestin takana. Alkoi kaikenlainen vastustus, joka lopulta johti kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Japanille hävityn sodan seurauksena saadaan venäläistämisessä tauko, jolloin saadaan aikaan monia tärkeitä uudistuksia. Valtiopäiväuudistus merkitsi vanhan säätyjen oikeuden loppua. Siirryttiin Kansaneduskuntaan.
Aleksanteri I Suomen suuriruhtinas
Muutaman vuoden jälkeen alkavat kuitenkin venäläistämistoimet uudelleen entistä lujemmin. Maailmansota kurkki jo ovella. Venäläisillä oli saksalaisten pelko. He alkoivat varustautua linnoittamalla Suomeen puolustusvyöhykkeitä. Linnoitustöitä tehtiin mm. Hännilänsalmella ja Huopanankoskella. Aluksi suomalaiset olivat iloisia saadessaan hyvin palkattuja töitä, mutta sitten koettiin työvoiman puutetta maataloudessa. Suomalaisille oli vähitellen tullut selväksi, että Venäjän yhteydessä Suomen käy huonosti. Meidän pieni kansamme sulautuu suureen slaavilaiseen kansojen mereen. Venäläisten sotilaiden mukana maahamme saapuu myös vallankumouksellisia aatteita. Se koituu vähän myöhemmin kohtalokkaaksi kansalaissodan muodossa. Osa kansasta valmistautuu lähettämällä nuoria miehiä Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Heistä tulee jääkäreitä, Valkoisen armeijan upseeristoa. Työväestä osa perustaa punakaarteja, jotka ottavat oppinsa ja aseistuksensa venäläisiltä vallankumouksellisilta sotilailta. Suomi saa toki itsenäisyytensä, mutta saa rasitteekseen katkeran veljessodan.
Näin jälkeenpäin on helppo nähdä kuin johdatusta historiassa ruotsalaisesta maakunnasta itsenäiseksi tasavallaksi. Tärkeä vaihe oli autonomian aika, jolloin maahan syntyy hallintokoneisto. Vielä tärkeämpää oli, että maahan syntyy itsenäisyystahto. Hyvin tärkeää oli myös meille kasvava kulttuuripersoonien joukko. Kansallisesti merkittävät kirjailijat, taiteilijat ja yliopistomiehet jopa urheilijamme nostavat tuotannollaan ja saavutuksillaan omanarvontuntoamme. Tämä kaikki sattuu vielä mitä otollisimpaan ajankohtaan. Surkuhupaisaa on, että Venäjän toimenpiteet ovat olleet itsenäistymiselle merkittäviä. Se ei ole merkityksellistä, että Lenin myönsi meille itsenäisyyden. Mutta nuo autonomian ajan venäläistämiset sen sijaan saivat aikaan Suomen kansan itsenäisyystahdon heräämisen. Jos meitä ei olisi yritetty venäläistää, ja olisimme saaneet jatkaa omaa elämäämme rauhassa, niin tuskin olisimme alkaneet kapinoimaan. Tyytymättömyys voi joskus olla tehokas edistyksen tuoja.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen