Viitasaari-Seura

Kohtaus linnoitustyömaalla Huopanassa

Pian Japanin sodan jälkeen 1905 alkoivat venäläiset sotilasviranomaiset huolestua Suomen kautta uhkaavasta vaarasta. Linnoitustyöt aloitettiinkin Suomessa jo 1912 ennen kaikkea Pietariin kohdistuvaa Saksan mahdollista hyökkäystä vastaan. Muodostettiin kolme linnoitusvyöhykettä, joista uloin kulki Tampereelta Viitasaaren kautta Kuopioon. Enimmillään linnoitustöissä oli noin 100 000 miestä. Osa työväestä tuotiin Venäjältä. Mukana oli myös 3000 kiinalaista. Linnoitustöiden vuoksi esiintyi ajoittain pulaa työvoimasta, sillä vallitöissä maksettiin varsin hyvää palkkaa. Viitasaarella näitä töitä tehtiin ainakin Hännilänsalmella ja Huopanankoskella. Kaivettiin juoksuhautoja, miehistösuojia ja tykistöasemia sekä raivattiin maastoon ampumalinjoja. Työnjohdosta ja vartioinnista huolehtivat luonnollisesti venäläiset sotilaat.

Voimme hyvin kuvitella, kuinka tuollainen valtava väkimäärä aiheutti monenlaisia ongelmia, joista vähäisimpiä eivät olleet majoitus ja ruokahuolto. Lisäksi tällaiset tilaisuudet houkuttelevat aina myös kaikenlaista epämääräistä rikollisainesta, joka aiheuttaa järjestyshäiriöitä. Eräästä erikoisesta kohtauksesta Huopanassa kertoo kirjailija Juhani Aho lastussaan: ”KALASTA …NJET”. Kun ensimmäinen maailmansota oli syttynyt 1914, niin Juhani Aho halusi siirtyä sodan jaloista kuin piilopirtilleen Huopanaan, jossa hän on jo vuosittain toistakymmentä vuotta käynyt lohia onkimassa. Yllätyksekseen Aho joutuu toteamaan joutuneensa kuin sodan jalkoihin.

Kovin oli maisema koskella muuttunut. Poissa olivat rannan puut ja pensaat, joita ennen oli suojeltu kuin aarretta oksia taittamatta varjoiksi kaloille kesähellettä vastaan. Turhaan olivat rannanomistajat yrittäneet puhua sotatieteellisiä perusteluja vastaan. Eniten kirjailijaa kuitenkin harmitti ihmisten suhtautuminen ja puheet. Joukosta kuultiin ilkkuvia huomautuksia siitä, miten nyt rikkaan maajussin säästömetsä häviää ikiajoiksi. Ikään kuin iloittiin siitä, että rikkaan vahinko koituisi köyhän onneksi. Ahoa loukkaava oli myöskin väkijoukosta lausuttu huomautus: ”Saahan nähdä kuka tässä koskessa ensi kesänä lohia onkii!” Jo kymmenkunta vuotta oli Huopanankosken kalastus ollut vuokrattuna urheilukalastajille. Ongintansa lisäksi he olivat huolehtineet rauhoituksesta ja siitoksesta sekä kustantaneet vartioinnin luvatonta pyyntiä estämään. Ennen oli varsinkin kutuajan tuulastus ollut tuhoisaa. Helposti ymmärrämme, miten määrätyillä tahoilla esiintyi syvää katkeruutta ja kateutta Ahon kaltaisia herrasonkijoita kohtaan.

Nämä kateelliset olivat Ahon mukaan antaneet ”aron pojille” onkiaan ja kehottaneet heitä menemään koskelle onneaan koettamaan. Ilmeinen tarkoitus oli yksityisomistusoikeuden periaatteen rikkominen. Sotamiehen ei tarvitse perustaa Suomen laista. Myöhemmin sitten muutkin olisivat voineet tehdä samoin. Hanke ei kuitenkaan onnistunut, sillä venäläinen päällystö saatiin kieltämään sotamiehiltään Suomen lain vastainen kalastus. Vallitöiden aiheuttamasta hankaluudesta huolimatta aikoi Aho kuitenkin yrittää onkia päivälliskalaa koskesta. Paikalle ryntäsi silloin paikallinen huligaani ja huusi: ”Päivystäjä käskee pihaan ja heti paikalla!” Väkijoukon ohi kulkiessaan Aho kuuli pistelyä ja pihassa oli venäläinen sotamies, joka jankutti: ”Dokumentii…dokumenttii!” ”Se tiukkoo teiltä passia”, selitettiin miesjoukosta. Aholla oli kolmekin erilaista henkilötodistusta, joten hänellä oli oikeus liikkua kaikilla ei kielletyillä alueilla Suomessa. Huopana ei ollut kiellettyä aluetta. Sotilas ei osannut muuta suomea kuin: ”Pois, pois ja kalasta njet!” Sitten sotilas poistui paikalta ja vei kirjailijan passin mennessään.

Ilman passiaan ei Aho voinut lähteä minnekään. Kalastustoveri keksi silloin pyytää nimismiestä kirkonkylästä apuun. Sotilas puolestaan hälytti esimiehensä, joka asui majatalossa. Pian karauttikin paikalle ratsullaan venäläinen upseeri hampaisiin saakka aseistettuna luullen jonkunlaisen kahakan olevan Huopanassa. Samaan aikaan saapuu onneksi nimismies kirkolta. Hän vaati jämerin sanoin, nyrkkiä pöytään lyöden aliupseeria tilille Ahon passin anastamisesta. Nimismies sanoo olevansa se, joka tarkastaa passit ja antaa oleskeluluvat. ”Teillä ei ole täällä minkäänlaista poliisivaltaa, teillä ei ole muuta tehtävää kuin kaivaa ojianne, mutta maantiestä ja matkustajista vastaan minä,” jyrisi pontevaryhtinen kruununnimismies. Onneton aliupseeri yrittää änkyttää jotakin kalastuksesta, mutta saa uuden sanaryöpyn niskaansa nimismiehen ilmoitettua, että kalastuksen kanssa teillä ei ole mitään tekemistä, sillä se kuuluu yksinomaan näille herroille. Lopulta upseeri pyytelee anteeksi ja anoo, ettei asiasta tehtäisi raporttia.

Tilanne on ohi ja nimismies asettaa vielä poliisivartion koskelle valvomaan järjestystä. Muutamien päivien ajan Juhani Aho tovereineen onkii koskella kenenkään häiritsemättä. Seikkailurikas onkimatka on nyt onnellisesti päättynyt ja paluu etelään edessä. Lastussaan Aho vielä kertoo, kuinka tuo mainio nimismies, joka heidät pelasti, polveutuu Suomen Sodassakin taistelleesta sotilassuvusta. Hän lienee ollut Jussi Karhila, sillä hän oli vaihtanut nimismiehen virkoja Gyllenbögelin kanssa. Karhila oli Schönemannien sukua.

Esko Pasanen
Lähteet:

Weilin+Göös Suomen historia osa 6
Juhani Ahon lastu: ”KALASTA…NJET!”


Huopanankoski

Viitasaarella 2015 Esko Pasanen

Lähetä kommentti sivulle



Voit käyttää seuraavia HTML-tageja: <a><br /><strong><b><em><i><blockquote><pre><code><ul><ol><li><del>

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.