Viitasaari-Seura

Konstantin Sarlin, Viitasaaren lukkari

Papiston ohella oli vielä pari vuosisataa sitten Viitasaaren pitäjässä lukkari hyvin tärkeä henkilö. Tähän virkaan valittiin 1812 Henrik Sarlin Kahelinien jälkeen. Hänen tehtäviinsä kuului opettaa lapset lukemaan, toimia kirkon isäntänä, soittaa kellot ja johdattaa virsilaulu jumalanpalveluksessa. Lisäksi hän hoiti viljamakasiinia ja oli viitasaarelaisten luottamusmies melkein asiassa kuin asiassa. Henrikin jälkeen valittiin lukkariksi hänen poikansa Karl, joka kuitenkin kuoli yllättäen jo neljän vuoden kuluttua. Jos lukkari oli ollut pidetty, niin seuraaja pyrittiin valitsemaan mielellään samasta suvusta. Nytkin lukkariksi haluttiin edellisen veli Konstantin.

Konstantin Ferdinand Sarlin syntyi Jurvansalon Raunioniemen talossa 1826. Hänen äitinsä oli Lovisa Schöneman. Jo 1835 nuori ja vilkas Konstantin pantiin oppilaaksi Kuopion Triviaalikouluun. Hänen vierustoverinaan sattui olemaan hintelä poika August Ahlqvist. Ystävyys jatkui kirjeenvaihtona vielä kun Ahlqvist, myöhemmin Oksanen, oli Helsingin Yliopiston professori. Kun Konstantinin isä kuoli, niin taloudelliset syyt pakottivat keskeyttämään opinnot. Oli hakeuduttava ansiotyöhön jo 15 vuotiaana. Ensimmäinen työpaikka oli Laukaan Kruununvoudin konttori. Seuraavana vuonna työpaikka löytyi Viipurista. Nuorelle kirjurille näytti olevan edessä Kruunun virka. Toisin kuitenkin kävi. Viitasaarelta tuli viesti joulukuussa 1843, että hänen on tultava synnyinpitäjäänsä lukkariksi veljensä kuoleman johdosta. Seurakunnan pyynnöstä ja kustannuksella hänen piti matkustaa Helsinkiin oppimaan veisuun ja haavalääkärin taitoja. Musikaalisena hän suorittikin lyhyessä ajassa vaaditun laulututkinnon Fredrik Paciukselle. Haavalääkärin eli välskärin kurssi vaadittiin, koska lukkarin piti osata auttaa sairaita lääkärin puuttumisen vuoksi. Ottaessaan lukkarin viran vastaan 1845 hän joutui huolehtimaan myös äidistään ja kahdesta nuoremmasta veljestään.

Tarmolla ja kyvykkyydellään hän alkoi melko pian vaurastua. Hänellä oli monenlaisia liiketoimia varsinkin puutavara-alalla. Hän hankki omistukseensa Kokkilan tilan, jota vähitellen huomattavasti laajensi. Ahkeruudella hoidettu maatila tuottikin toimeentulon vähitellen kasvaneelle suurperheelle ja monilukuiselle palveluskunnalle. Hänen 40-vuotiselle virkakaudelleen sattuivat monet suuret muutokset Viitasaarella. Näissä tapahtumissa hän oli hyvin merkittävässä asemassa, usein jopa aloitteentekijä ja johtaja. Heti virkakauden alussa 1845 päätti pitäjänkokous korjata 1776 valmistuneen seurakunnan kolmannen kirkon ja kellotapulin. Pari vuotta myöhemmin päätettiin tilata alttaritaulu korjattuun kirkkoon. Taulu päätettiin ostaa hovimaalari R. W. Ekmanilta Turusta peräti 600 ruplan hinnalla. Onneksi pitäjän miehet eivät sortuneet nuukuuksissaan halvempiin tarjouksiin, joita oli niitäkin tarjolla. Urkujenkin hankintaa esitettiin, mutta vasta 1889 ne ostettiin parikymmentä vuotta aikaisemmin valmistuneeseen neljänteen kirkkoon Haapasaaressa.

Elokuussa 1853 tehtiin pitäjänkokouksessa yksimielinen päätös kaupungin perustamisesta Viitasaarelle. Paikaksi ehdotettiin Vermatsaaren tilaa Kymönkoskella. Lukkari Sarlin valittiin esittelemään päätöstä Keisarilliselle Senaatille. Vasta 1860 saatiin Senaatin kielteinen päätös. Perusteluina oli, että edellisenä vuonna annettu keisarillinen asetus salli kauppojen perustamisen myös maaseudulle.

Murheelliset nälkävuodet koettiin 1860-luvulla. Jo 1857 kertoo Sarlin olleen Viitasaarella kohtalokkaan katovuoden. Pahimmat onnettomuudet olivat koko Suomessa vasta 1866-67. Katovuosien lisäksi tulivat kulkutaudit, jotka levisivät kaikkialle vaeltavien kerjäläislaumojen mukana. Lukkari Sarlin kertoo Lepolan vanhuksen muistelmissa, kuinka eräänä jouluaattona saapui Kokkilaan surkea monikymmenpäinen ja nälkäinen ryysyläisjoukko. Heidät majoitettiin savutuvan oljille ja muuri-

padassa valmistettiin velliä. Kokkilan emäntä yritti hoitaa joukossa olleita sairaita.


Konstantin Sarlin

Seuraava vuosi oli jo parempi ja antoi uskoa tulevasta niille, jotka olivat selvinneet hengissä. Tärkeä paikallishallinnon uudistus pantiin alulle, kun säädettiin 1865 kunnallislaki, johon tuli siirtyä kolmen vuoden kuluessa. Nälkävuosien päätyttyä 16. päivänä maaliskuuta 1868 tiedusteli kirkkoherra pitäjänkokokusessa: ”Tahtooko seurakunta vastaanottaa ja asettaa kunnanhallituksen?” Pähkäilyn jälkeen tehtiin myönteinen päätös. Kuntakokouksen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi valittiin tarmokas lukkari Sarlin, joka ”tuli olemaan asianajaja ja kaiken hoidon toimittaja”. Tarmoa ja ahkeruutta siinä tarvittiinkin, sillä nälänhädän lievittämiseksi järjestettiin hätäaputöitä kaikkialla. Viitasaarella rakennettiin hätätöinä kivisillat Haapasaaren kumpaankin salmeen. Lukkari oli siltatöiden johdossa ja sai tehdä monta matkaa Helsinkiin, jotta saatiin riittävästi Venäjän viljaa viljamakasiiniin. Siltatyömaalla palkat näet maksettiin jauhoina. Hevosmiehen palkka oli 5 naulaa jauhoja. Jalkamiehen annos oli 3 ja naisen 2 naulaa. Työn alkamisaamuna oli rannalla 900 nälkäistä miestä ja 300 hevosta. Valtavat määrät kiviä ajettiin hevosilla siltoihin ja siinä sai mennä Kirkko-saaressa sijainnut lapinrauniokin. Maantieyhteys saatiin ja tiestö alkoi vähitellen syntyä paikka-kunnalle.

Kansakouluasetus annettiin 1866 ja alkuopetus siirtyi vähitellen seurakunnilta kuntien vastuulle. Viitasaarella aloitti ensimmäinen kansakoulu 1871 Pitäjäntuvassa, joka sijaitsi nykyisen Haapaniemen peruskoulun paikalla. Lukkari Sarlin oli aikanaan kaikkien kolmen ensimmäisen kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja. Kunnan varat olivat varsin rajoitetut. Niinpä monet ensimmäiset koulut syntyivät yksityisen rahoituksen turvin. Seurakunnan kolmas kirkko ja varsinkin sen kellotapuli oli jo kovin rappioitunut. Kuvernööri oli määrännyt kellotapulin korjattavaksi tai uusittavaksi 1867. Kuitenkin vaikeiden aikojen vuoksi otti seurakunta vasta 1872 käsiteltäväksi, mitä kirkolle olisi tehtävä. Silloin pyysi lukkari Sarlin puheenvuoron ja teki melko mullistavan ja perusteellisen ehdotuksen: ” Rakennetaan uusi kirkko Haapasaareen, jonne on nyt tieyhteys ja vältytään vastaisuudessa myrskyongelmilta. Vanhan kirkon hyvät hirret käytetään uuteen rakennukseen. Lyhyet vinoseinät tehdään pidemmiksi, jolloin saadaan kirkko tilavammaksi. Kellotapuli tehtäköön kirkon päätyyn läpikäytäväksi.” Konstantin lupasi kirkonpaikan, jos saa vastineeksi entisen temppelin alueen. Kovan aherruksen jälkeen kirkko valmistui 1878 lähes niin kuin lukkari oli ehdottanut. Hän lahjoitti vielä kirkkoon upean hopeisen kynttiläkruunun.

Lukkari Sarlinin aloitteesta, sitkeän taivuttelun jälkeen, saatiin aikaan päätös piirilääkärin viran perustamiseksi Viitasaarelle. Monta matkaa Helsinkiin, Keisarilliseen Senaattiin piti taas tehdä, mutta se kannatti, sillä Viitasaari sai oman lääkärin ensimmäisenä maalaiskuntana Suomessa. Konstantin huolehti hyvin myös omien lukuisten lastensa koulutuksesta. Koska kouluja ei paikkakunnalla vielä ollut, niin hän palkkasi kotiopettajia alkuopetusta antamaan. Lasten lahjakkuudesta kertoo, että Juliuksesta tuli senaattori ja Brunosta Vaasan läänin maaherra. Dagmar-tyttärestä tuli kuuluisa laulajatar. Hän konsertoi ympäri Eurooppaa nimellä Dagmar Hagelberg Raekallio. Huomiota herätti se, että hän rohkeni laulaa myös suomenkielisiä lauluja, joita muut laulajat eivät siihen aikaan esittäneet. Konstantin oli itsekin hyvin musikaalinen. Hän oli 1845 Kuopiossa säestämässä viulullaan virsiä J. V. Snellmanin ja teologi Julius Bergin kaksoishäissä, jotka pidettiin heränneiden johtajan Malmbergin kodissa. Triviaalikoulun rehtori Snellman oli kutsunut Konstantinin jo kouluaikana muiden oppilaiden kanssa kotiinsa filosofisiin illanviettoihin. Hän viihtyi niissä hyvin, vaikkei voinutkaan hyväksyä isäntänsä darvinistisia ajatuksia.

Kristillisyyden ohella ilmeni Kokkilassa myös sosiaalista huolenpitoa vähempiosaisista kuntalaisista. Laulajatar Dagmar Hagelberg kertoo muistelmissaan, kuinka heillä oli tapana jouluaattona viedä ruokapaketteja rengin ajamalla hevosella kirkonkylän köyhiin koteihin. Aattoiltana kokoontui koko suuri perhe palvelusväkineen yhteiseen päivällistilaisuuteen. Varhain jouluaamuna lähti koko suuri perhe usean hevosen kyydissä, kulkusten kilistessä joulukirkkoon. Kirkossa ei ollut vielä mitään lämmitystä, joten pakkasen paukkuessa ihmisten hengitys kovasti höyrysi ja jalat kopisivat, kun niitä yritettiin pitää lämpiminä. Tilaisuus kesti silloin useita tunteja. Kova oli kulkusten kilinä ja rekien ryske, kun kylmettyneet hevoset vihdoin pääsivät kotimatkalle.

Menestykselliselläkin elämällä on myös kääntöpuolensa. Näin oli myös lukkari Sarlinin elämässä. Kolme vaimoaan ja useita lapsiaan hän sai saattaa Kirkkosaaren kalmistoon. Kenties vielä kovempi paikka oli menettää virkansa ja kunniansa sosiaalisessa avuliaisuudessa tehdyn rikkeen vuoksi. Hän toimi sivutoimisesti norjalaisen yhtiön ostoasiamiehenä. Auttaakseen miehensä kuoleman takia vaikeuksiin joutunutta runsaslapsista leskeä hän väärensi puukauppakirjaan kuolleen miehen nimen. Ei hän ollut itselleen etua hakenut, mutta jotkut kateelliset hänet ilmiantoivat. Ystävien toimesta ja venäjäntaitoisen pastorin avulla lähetettiin armonanomus Pietariin Keisari Suuriruhtinaalle. Vaikka sieltä saapuikin vapauttava päätös, niin hänet pakotettiin eroamaan lukkarin virasta 1885. Lohdutukseksi ja kiitollisuuden osoitukseksi lahjoittivat seurakuntalaiset hänelle arvokkaan kultakellon.

Työura kesti 40 vuotta, minkä jälkeen hän asui neljännen vaimonsa Rosan ja heidän tyttärensä kanssa vaatimattomassa Lepolan talossa, joka sijaitsi nykyisen Matti Sarasteen talon vieressä. Hän työskenteli vielä uutterasti kirjallisten harrastustensa parissa. Aikojen kuluessa hän lähetteli lukuisia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia kirjoitelmiaan moniin sanomalehtiin. Syntyi myös pieniä kirjasia. Mielenkiintoisia ovat hänen vanhuudenpäivinään tekemänsä Lepolan vanhuksen muistelmansa, jotka ilmestyivät pari vuotta ennen hänen kuolemaansa. Lähes 90-vuotiaana kätki runsas saattojoukko pidetyn ja ahkeran lukkarin Kirkkosaaren sukuhautaan. Senaattori Julius Sarlin ilmoitti hautajaispuheessaan, että samana päivänä oli tullut tieto I maailmansodan syttymisestä.

Viitasaarella 2015 Esko Pasanen
Lähteet:

Erkki Markkanen: Vanhan Viitasaaren historia
Hagelberg-Raekallio: Kaiu Suomen laulu
Konstantin Sarlin: Lepolan vanhuksen muistiinpanoja
Konstantin Sarlin: Antekningar till min kärä son Julius 1902
Juhani Saraste: Konstantin Sarlinin elämästä 1998
Veikko Simola: Viitasaaren Seurakunnan kirkot 1978

Lähetä kommentti sivulle



Voit käyttää seuraavia HTML-tageja: <a><br /><strong><b><em><i><blockquote><pre><code><ul><ol><li><del>

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.