Viitasaari-Seura

Suomen sodan kaikuja Viitasaarella

Oli kaunis syyskesän aamu elokuun 21. päivänä 1808. Kokkosalmessa näkyi useita veneitä, jotka soutivat kohti vanhaa Kirkkosaarta. Leppeä ja heikko länsituuli aiheutti vain pientä aaltoilua veden pinnalla. Kirkon melko rapistuneesta kellotapulista kaikui kutsu jumalanpalvelukseen. Veneiden rantauduttua vaihtoi kirkkoväki vaatteitaan ja valmistautui nousemaan polkua pitkin kirkkomäelle. Kirkon rappusilla väki pysähteli ja alkoi kuulostella etäältä kuuluvaa jyrähtelyä. Ukkonenko? Pilvetön taivas! Kyllä useimmat sen tiesivät, että sodan ääniä ne olivat. Vähän aikaisemmin oli jo saatu tieto erään seurakuntalaisen kaatumisesta.

Kun väki oli tullut sisälle kirkkoon, niin astui esiin rovasti Johan Boxström, Viitasaaren kirkkoherra, ja pyysi kirkkoväkeä siirtymään hämärästä kirkkosalista ulos kirkkomäelle. Ulkona saivat huolestuneet ihmiset kuunnella kaukaista tykkien jyrähtelyä. Tuleeko taas pian uusia suruviestejä? Tiedettiin Otto Henrik von Fieandtin taistelevan suomalaisine joukkoineen Perhon – Karstulan seudulla venäläisen sotajoukon kanssa. Mukana oli myös viitasaarelaisia sotilaita. Rovasti saarnasi voimallisesti ja laskeutui polvilleen rukoilemaan. Väki seurasi hänen esimerkkiään ja polvistui. Rovastin tunteikas ja vahva esirukous taistelijoiden ja etenkin haavoittuneiden sekä kaatuneiden puolesta sai kaikki äänekkäästi itkemään. Ei nähty yhtään kuivaa silmää kirkonmäellä, kertoo muistitieto Lepolan vanhuksen muistiin merkitsemänä.. Järkyttävyyttä lisäsi äskettäin saapunut tieto, että viitasaarelainen vänrikki Bror Schöneman oli kaatunut Kokkonevan taistelussa jo heinäkuun 11. päivänä.

Kahden keisarin, Ranskan Napoleonin ja Venäjän Aleksanterin sopimusten johdosta Venäjän sotajoukot työntyivät Suomeen helmikuussa 1808. Ruotsissa tehdyn sotasuunnitelman mukaan Suomen pääarmeija perääntyi lähes taisteluitta Hämeenlinnan kautta Pohjanmaalle. Kesän tultua tehtiin muutama onnistunut vastahyökkäys, kuten esimerkiksi voitto Lapualla. Tieyhteys oli jo olemassa Kuopiosta Äänekosken, Karstulan ja Perhon kautta Kokkolaan. Venäläiset pyrkivät sitä pitkin pääarmeijan selkään.

Otto von Fieandt suomalaisineen lähti niitä vastaan Kokkolan suunnasta. Ajoittain hän pääsi Karstulaan asti. Taistelut lainehtivat edestakaisin. Kesäkuussa Fieandt oli vallannut venäläisten päämuonavarikon Perhossa. Heinäkuussa venäläiset taas pakottivat suomalaiset perääntymään aina Veteliin asti. Kun suomalaiset saivat lisäjoukkoja, alkoivat taistelut vyöryä kohti Perhoa. Ratkaiseva ja raju taistelu käytiin sitten 21.8.1808 Karstulassa. Koko sunnuntaipäivä taisteltiin vimmatusti, mutta ylivoiman edessä oli Fieandtin peräännyttävä Kokkolaan asti yhtyäkseen siellä pääarmeijaan. Tätä taistelua Karstulassa Viitasaaren kirkkokansa kuunteli. Viimeisetkin Ruotsi-Suomen sotajoukot poistuivat Suomen alueelta joulukuussa 1808.

Runsaat 100 vuotta näiden tapahtumienjälkeen kulki kansanperinteenkerääjä Samuli Paulaharju Perhon ja Karstulan seuduilla. Hän kirjasi muistiin kansan suusta kuulemansa kertomukset Suomen sodan ajoista. Näin kirjoittaa Paulaharju: ” Hyvin tietää perholainen vieläkin, mikä mies oli Viantti-vainaa. Vankka ja kymäräniskainen mies, lyhytkaulainen kuin pölkki, mutta korkeaotsainen oli Suomen sotamiesten päämies, jyrisevällä äänellä puhuva, jäykkäsanainen ukko, joka ryssän kanssa tapella rähjäten kulki joukkoineen Perhon tietä edestakaisin koko kesän 1808. Jo kesäkuussa Viantti-vainaja hyökkäsi pienen ryssäjoukon kimppuun Perhon kirkolla vallaten heiltä muonavaraston. Tämä oli köyhille perholaisille iloinen asia, sillä Viantti-vainaa jyrisi heille: ” Korjatkaa pois ennen kuin pistän tuleen!” Pari tuntia saivat ihmiset hääriä ja ottaa mitä ehtivät.

 

Viantti oli lumottu kuulia vastaan ja raitapaita oli vielä hänen päällään, niin etteivät ryssien pahatkaan marjat jaksaneet sitä läpäistä, vain vähäisen rintaa korvensivat. Mutta hullummin kävi luutnantti Schönemannin, joka oli pahankurinen mies. Hän väliin äkäpäissään läpsi miehiä miekanlappeella, niin että jo kerran lohtajalainen suuttui, ja taas härmäläinen ärähti vastaan: ”Vielä tänä yönä korppi kroukkii sun silmäs, ja sinä kuopatahan tähän rämäkhän.” Viantti lähetti Schönemannin partioineen nevaa kiertäen paukuttamaan ryssien kylkipuolta. Mutta sinne, keskelle rämettä, Kokkonevalle, luutnantti-parka keikahti.

 

 

Sanotaan, että omat miehet rautanaulalla selkään ampuen hänet menettivät. Häviön puolelle Viantti-vainaa joutui Kokkonevallakin. Linspora, koko Suomen sotajoukon päämies, oli ottanut ryssiltä lahjoja ja sekoittanut ruutiin hiekkaa, niin etteivät kuulat lentäneet juuri minnekään.”

Schönemannien suvulla on Viitasaarella kuitenkin tapahtumasta todenperäistä ja kirjallista tietoa. Sen mukaan vänrikki Bror Schöneman kaatui perhon Kokkonevalla 11. 7. 1808 etuvartiokahakassa. Vänrikki oli noussut aidalle tähystämään kiikarilla vihollisen asemia, kun venäläisen luoti osui kuolettavasti häneen. Hän putosi veljensä korpraali Gustavin käsivarsille. Vänrikki Schöneman haudattiin taistelupaikalle. Perholaiset pystyttivät paikalle muistomerkin 1881. Häneltä on jäänyt vaimolleen lähettämänsä kirje, joka on päivätty 10.7. eli hänen kaatumistaan edeltävänä päivänä. Kirjeessään hän kertoo muun muassa, että oli joutua vihollisen vangiksi 2. päivänä heinäkuuta, mutta onnistui kuitenkin pakenemaan metsien kautta omiensa luokse. Hän sanoo lähettävänsä vaimolle kauhtanan hienoa kangasta turkin päälliseksi. Vaateen hän sanoo ottaneensa sotasaaliiksi ryssiltä. Hän ilmoittaa lähettävänsä 40 taalaria rahaa ja kertoo ostaneensa tynnyrin kaloja, jotka saa noutaa Perhosta.

Samuli Paulaharjun keräämät muistitiedot osoittavat hyvin, mitenkä tieto suusta suuhun kulkiessaan saa aikojen kuluessa huvittavia jopa virheellisiä muotoja. Viitasaari säästyi varsinaisilta sotatoimilta varmaankin siksi, ettei tänne ollut vielä silloin varsinaisia teitä. Mainittakoon vielä, että Viitasaaren lukkarin, Konstantin Sarlinin äiti oli vänrikki Bror Schönemannin sisko Lovisa.

Viitasaarella 2015 Esko Pasanen
Tietolähteet:

K.Sarlin: Lepolan vanhuksen muisteluja 1912
Weilin+Göös: Suomen historia osa 4
Samuli Paulaharju: Suomenselän vieriltä
Matti Sarasteen kokoelmat

Lähetä kommentti sivulle



Voit käyttää seuraavia HTML-tageja: <a><br /><strong><b><em><i><blockquote><pre><code><ul><ol><li><del>

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.