Venäjän keisari Aleksanteri I:n valloitettua Suomen 1808 sodassa hän halusi rauhoittaa maan. Jatkuvien sotien rasittamina olivat jo Anjalan-liiton miehet suunnitelleet Suomesta itsehallinnollista puskurivaltiota Ruotsin ja Venäjän välille. Nyt ajatus toteutui, sillä Suomi sai pitää omat lakinsa, uskontonsa ja tapansa. Suomesta tuli itsehallinnollinen kansakunta, jolla oli hallisijana Venäjän tsaari. Venäjällä hän oli itsevaltias, mutta Suomessa suuriruhtinas, jonka valtaa rajoitti Ruotsin ajalta peritty perustuslaki. Aluksi kaikki näyttikin sujuvan hyvin, mutta 1800-luvun loppupuolella Venäjällä alettiin katua Suomen erikoisasemaa. Maata ruvettiin määrätietoisesti venäläistämään. Keisari Nikolai II antoi ns. helmikuun manifestin 1899, jolla Suomen autonominen asema käytännössä loppuisi.
Suomessa ei kuitenkaan haluttu suostua näin rajuun muutokseen. Maassa herätettiin voimakas isänmaallinen toiminta, jonka johdossa oli sivistyneistö ja opiskeleva nuoriso. Viitasaarellakin pidettiin heti kansalaiskokous Hakkarilassa. Päätettiin ryhtyä laajaan kansanvalistustyöhön ja valittiin jokaiseen kyläkuntaan asiamiehet toimintaa järjestämään. Ilmolahdelle J. H. Pekkarinen, Huopanaan Heikki Kumpulainen, Keihärinkoskelle Petter Lyytikäinen, Keitelepohjaan Heikki Vesterinen, Kolimalle Antti Varis, Suovanlahdelle Aapeli Korhonen ja Aug. Kanninen, Kirkonkylään pastori ja rouva Landgrén.
Suomessa oli aina totuttu luottamaan hallitsijaan, olipa se sitten kuningas tai keisari. Arveltiin nytkin keisaria johdetun harhaan ja ettei hän ollut tarkoin selvillä manifestin vaikutuksesta. Päätettiin kerätä nimikirjoituksia koko maasta mahdollisimman paljon adressiin ja toimittaa se Pietariin. Erikoisesti yliopiston opiskelijat lähtivät sankoin joukoin kotiseuduilleen nimiä keräämään ja valistusta jakamaan. Lyhyessä ajassa kerättiin 520 000 aikuista nimeä. Joka pitäjästä valittiin yksi henkilö viemään adressia keisarille. Paljon saatiin kokoon nimiä myös Viitasaarelta ja adressia viemään valittiin täältä Kustaa Jalkanen. Pettymys oli hyvin suuri, kun keisari Nikolai ei ottanut lähetystöä vastaan. Lohdutukseksi hän kuitenkin ilmoitti, ettei hän ollut lähetystölle vihainen.
Nyt suomalaisille selvisi, että keisari itse oli ryhtynyt johtamaan Suomen venäläistämistä. Alkoi tulla laittomia asetukia toinen toisensa perään. Vuonna 1901 annettiin uusi asevelvollisuusasetus, jonka mukaan Suomen asevelvollisia voitiin komentaa venäläisiin joukkoihin ja sotilasvalakin olisi sama kuin venäläisillä. Vuosisadan alussa maahan valittiin kansalaistoimikunta passiivista vastarintaa johtamaan. Salaisesti painettiin ja jaettiin maassa ”Vapaita Sanoja” ja ”Fria Ord”- nimisiä julkaisuja. Viitasaaresta tuli eräs jakelupiste myös naapuripitäjiinkin. Jyväskylästä lähetti ”postia” Kyösti Kanniainen ja Viitasaarelle se saapui Suolahdesta laivalla tai talvella hevosilla osoitettuna liikemies tai rouva Vartiaiselle. Viitasaarella jakelussa olivat kunnanlääkäri John Sonck, apteekkari Hj. Drake, pastori Landgrén (myöhemmin Kalima) ja nimismies Durchman. Melkoinen seikkailu oli eräs lähetys vuonna 1902. Rouva Vartiaisen pyynnöstä lähtivät Bruno ja Einar Sarlin kahdella hevosella kuutta pakkilaatikkoa hakemaan. laivarannasta. Urkkijoiden pelossa pakkaukset kätkettiin Kemppisen petäjikössä olevaan tyhjään perunakuoppaan. Lähellä oli muitakin kirkonkyläläisten perunakuoppia. Sattui eräs kirkonkylän vanha mies tulemaan perunoiden hakuun ja erehtyi kuopasta. Ihmetteli aikansa laatikoita ja otti niistä mukaansa joitakin papereita. Esitteli niitä paluumatkalla Schönemannin kahvilassa. Nimismies sai tiedon, mutta hän asui Niemelän kartanossa, eikä lähtenyt heti matkaan. Tiedon saivat myös Sarlinin veljekset ja veivät hevosilla pakkaukset Mustansuon heinälatoon. Kun heinät aikanaan tarvittiin käyttöön, niin laatikot paljastuivat. Nyt oli jo tullut tieto, ettei jakelu enää voi jatkua, niin Einar Sarlin ja Otto Halonen veivät hevosella laatikot Kymönselälle kevättalvisena yönä ja upottivat ne avantoon.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen
Lähteenä: Viitasaarelaiset vapaussodassa