Viitasaari-Seura

Viitasaaren suojeluskunnan aseidenhankinta

Suomen venäläistämisessä oli suurlakon jälkeen helpottava tauko, mutta pian alkoivat taas uudet vaikeudet. Osoittautui, ettei passiivisella vastarinnalla saavuteta haluttua tavoitetta, joksi oli vähitellen tullut Suomen täydellinen itsenäisyys. Aktivistit perustivat Voimaliiton johtamaan suojeluskuntien aikaansaamista kaikkialle maahan. Voimaliiton toiminnassa oli huippuhetki, kun suomalaiset aktivistit saivat 1905 aseita Pohjanmaalle rahtilaiva John Graftonin tuomana. Voimaliiton ja aktivistien innoittamana syntyi myös jääkäriliike, jonka tarkoituksena oli saada sotilaskoulutusta Suomen nuorisolle. Saksan luvattua antaa partiopoika koulutuksen nimellä sotilaskoulutusta, alkoi nuorten miesten vaellus salaa etappiteitä pitkin Ruotsin kautta Saksaan. Jännittäviä seikkailuja koettiin santarmien ahdistaessa.

Viitasaarelle perustetusta vapaaehtoisesta palokunnasta tuli suojeluskunta. Mutta mistä aseet? Miehillä oli vain joitakin metsästysaseita. Ei ollut myöskään koulutettuja upseereita sotataitoja opettamaan. Martti Pihkala kävi viitasaarelaisia rohkaisemassa ja lupasi aseita saatavan Jyväskylästä. Marraskuun 8. päivänä 1917 lähtivät metsänhoitaja Lars Bergestad ja Aarne Kauhanen hevosella kivääreitä noutamaan. Saatiin 12 kivääriä ja niihin kuhunkin 24 panosta. Mämmensalmella, lossista päästyä, hevonen karkasi. Miehet ryntäsivät perään ja keräilivät matkalle tippuneita asekääröjä. Kilometrin päässä oli onneksi joku mies ottanut hevosen kiinni ja kallis lasti pelastui.

Tammikuussa 1918 ilmoitettiin, että Etelä-Pohjanmaalle on perustettu Vimpeliin päällystökoulu. Aarne Kauhanen ilmoittautui halukkaaksi lähtemään kursseille. Vähän myöhemmin ilmoitti pastori Heikki Halmesmäkikin lähtevänsä koulutukseen. Monen mutkan jälkeen koulutuspaikka löytyi Vöyriltä. Koulutuksen aikana viitasaarelaisetkin saivat aseensa ja rautaisannoksen neuvoja kouluttajina toimivilta jääkäreiltä. Joutuivatpa he tällä retkellään osallistumaan sotatoimiinkin. Viitasaarelle palattuaan he aloittivat miesten kouluttamisen niiden pikaoppien mukaan, joita olivat Vöyrillä saaneet.

Tammikuun 27. päivän illalla saapui puhelinsanoma, että punaiset olivat Helsingissä aloittaneet vallankumouksen. Heti Viitasaaren miehet alkoivat kokoontua yhteiskoululle, jonne perustettiin päämaja. Yön kuluessa oli takavarikoitu kyläkunnan kauppiailta ruutia ja lyijyä. Aseina oli 12 kivääriä ja joukko metsästysaseita. Aamulla ihmiset havaitsivat aseistettujen suojeluskuntalaisten liikuskelevan maanteillä ja vartioivan tiettyjä kohteita. Maanantaina 28. päivänä tammikuuta lähti Viitasaarelta neljä miestä, kauppias Lauri Palonen, maanviljelijä Akseli Puupponen, Kaljulan Ville Kauppinen ja Eemeli Ruuska hakemaan Pohjanmaalta aseita. Kun heistä ei kuultu mitään, niin lähetettiin seuraavana päivänä yhdellä hevosella Edvard Eklund, Julius Kokko ja Kauppilan Ville Kauppinen ottamaan selvää miesten kohtalosta.

Tammikuun 30. päivä miehet saapuivat Kannukseen. Eklundin tiedusteluun, mistä aseita olisi saatavissa, vastattiin, että Oulusta. Sinne olivat lähteneet jo aikaisemminkin tulleet viitasaarelaiset. He olivat nousseet junaan, joka kuljetti miehiä Oulua valloittamaan. Sinne matkasi nyt myös Eklundin tovereineen. Matkalla joukkoon liittyi vielä viitasaarelainen liikemies Yrjö Laitinen. Limingassa joukolle tarjottiin ruokaa ja annettiin japanilaiset sotilaskiväärit sekä 15 panosta. Näin tuli viitasaarelaisistakin sotilaita. He osallistuivat Oulun valloitukseen pohjalaisten mukana ja saivat taistelussa tulikasteensa. Punaiset ja venäläiset sotilaat antautuivat varsin pian ja heidät riisuttiin aseista. Näistä viitasaarelaiset saivat 50 kivääriä ja runsaasti ammuksia. Helmikuun 4. päivänä kaikki viitasaarelaiset tapasivat toisensa ja osallistuivat valloituksen kunniaksi pidettyyn paraatiin omana seitsemän miehen joukkona, joita ratsumestari Ignatius erikseen kiitti. Helmikuun 5. päivä miehet palasivat kivääreineen Viitasaaren yhteiskoululle hurraa-huutojen kaikuessa.

Viitasaarella 2015 Esko Pasanen
Lähteenä: Viitasaarelaiset vapaussodassa