Viitasaari-Seura

Viitasaari-Seuran jäsenkirje 2018

Hyvä Viitasaari-Seuran jäsen

 

Seuran toiminnassa ei 69. toimintavuotena tapahtune suuria muutoksia - vuoteen tulee sisältymään jotain vanhaa, mutta myös jotain uutta.

Johtokunta

Syyskokouksessa (21.11.2017 Cafe Hetkessä) puheenjohtajana valittiin 2018 jatkamaan Anneli Martinkauppi. Sihteerinä vuoden 2017 toiminut Reino Huuskonen pyysi vuodeksi vapautusta sihteerin tehtävistä. Hän on lupautunut hoitamaan Lottamajan asiat kuluvanakin vuonna.
Johtokunnan järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Elina Räsänen, sihteeriksi Juha Kuronen ja rahastonhoitajaksi Erkki Virtanen. Johtokunnan uusi jäsen Sanna Siltanen valtuutettiin huolehtimaan seuran tapahtumien tiedottamisesta sihteerin ja rahastonhoitajan apuna. Vuoden 2018 johtokunnan ja tärkeiden yhteistyökumppaneiden nimet ja yhteystiedot tämän kirjeen kääntöpuolella.

Vuoden tapahtumia

1. Kuluvana vuonna seuran johtokunta keskittyy viemään eteenpäin koko Viitasaaren kaupunkia koskettavia kulttuurihankkeita mm. uuden sankarivainajien muistotaulun hankintaa sekä olemassa olevien sankarivainajien muistokivien nimien uudelleen maalaamista.

2. Lauantaina 9.6.2018 lähdemme Ilmajoelle katsomaan Mannerheim-oopperaa. Matkan tarkkaa hintaa ei vielä osata sanoa. Ilmoittautumisia ottavat vastaan Anneli puh. 050 368 7657 ja Marketta puh. 040 419 2163.

3. Vuosikokoukset
Kevätkokous maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous loka - joulukuun aikana.

4. Muu toiminta
Vuoden 2018 alusta lähtien seura on digiajassa. Erkki Virtanen ja Juha Kuronen ovat laatineet seuralle facebook-sivut, jotka ovat vireässä alussa.
Talkootoiminta, kuten Porthanin kahvimajan (Lottamajan) kunnossapito , "kolon" hoito ja esittely kiinnostuneille vierailijoille jatkuu entiseen tapaan.
Yhteydenpitoa jatketaan mm. kulttuuritoimeen, koulutoimeen, musiikkiopistoon, kansalaisopistoon.

5. Viestintä sähköpostin kautta
Säästääksemme postituskuluissa toivomme, että ilmoittaisitte oman sp-osoitteenne, jota kautta hoituisi myös jäsenmaksulaskutus. Osoite on virtanenerkki5@gmail.com.

 

Lähetä kommentti sivulle



Voit käyttää seuraavia HTML-tageja: <a><br /><strong><b><em><i><blockquote><pre><code><ul><ol><li><del>

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.