Kun Hämeen pohjoisten erämaiden asutus alkoi 1550-luvulla nopeasti kasvaa, niin alettiin järjestää niiden hallinnollisia oloja. Aluksi koko Pohjois-Häme muodostettiin Sysmän kappeliksi, mutta jo 1561 syntyi Rautalammin emäseurakunta. Kirkkomatkat laajan seurakunnan laidoilta, kuten Viitasaarelta, olivat hyvin pitkät ja hankalat. Perimätieto on tallentanut monia hupaisia tarinoita noilta ajoilta. Matkat tehtiin yleensä suurissa joukoissa. Kerrankin johdatti karhunkaataja Risu-Matti hiihtäen joukon lähes täysi-ikäisiä poikia ripille. Teitä ei ollut, vaan oli samoiltava polkuja pitkin halki erämaiden. Talvella hiihdettiin, kesällä taivallettiin jalan ja osin veneillä. Kun matkoja voitiin tehdä vain harvoin, niin silloin pyrittiin hoitamaan monta asiaa samalla kertaa. Kerrotaan, että eräs vaimo kirkossa käydessään toi entisen miehensä hautaan, kuulututti itsensä toiseen mieheen, kastatti lapsensa ja kävi ripillä samalla matkalla.
Edellä kuvattujen monien vaikeuksien takia alettiin perustaa kappeliseurakuntia, jotka sitten aikanaan itsenäistyivät omiksi seurakunnikseen. Niinpä Viitasaarestakin tuli kappeli todennäköisesti vuonna 1628. Viitasaari oli rakentanut ensimmäisen kirkon tai paremminkin rukoushuoneen jo vuosisadan vaihteen tienoilla. Rautalammin papit kävivät siellä pitämässä kirkollisia toimituksia joitakin kertoja vuodessa. Turun läänin maaherra Bror Andersson on määrännyt 31.01.1635 päivätyllä kirjeellään Viitasaaren seurakunnan kirkkoherralle Matti Bartholdille kolme vuotta autiona olleen entisen Mikko Kokinpojan tilan Haapaniemeltä virka-asunnoksi. Lopullisesti asia vahvistui, kun Pietari Brahe sen hyväksyi 1639. Kirkkoherra oli asunut henkikirjan mukaan Keihärinkoskella jo vuodesta 1631 lähtien, jolloin hänelle oli annettu sieltä Heikki Kauppisen autioksi jäänyt tila. Viitasaaren erohanke oli ollut vireillä jo 1630-luvun alusta lähtien, mutta lopullisesti se toteutui vasta 1640-luvulla.
Alussa sai emäseurakunta kantaa kirkolliset verot vielä eroavalta alueeltakin. Tästä johtuen Rautalammin kirkkoherra Pauli Matinpoika lähetti vielä 1642 kenraali- kuvernööri Pietari Brahelle kirjeen, jossa hän esitti monisanaisesti ja liikuttavasti, kuinka surkeaan tilaan hän ja koko seurakunta joutuu, jos papin saatavat näiltä eroavilta seuduilta jäävät pois. Kirjeen alkulause on ajalle tyypillisen imarteleva ja kuuluu suomennettuna seuraavasti: ”Korkeasti jalosukuinen Herra, Herra Valtakunnan Drotsi, Armollinen Kreivi, Teidän Kreivilliselle Ylhäisyydellenne kuuluu aina minun alamainen, nöyrä ja halullinen palvelukseni--" Kirjeen allekirjoitus kuuluu: ”Teidän Kreivillisen Ylhäisyytenne alamainen palvelija Paulus Mathiae P. Rautalambiensis.” Ei hänen toiveensa toteutunut, vaan uusi, itsenäinen Viitasaaren seurakunta oli syntynyt. Aikaisemmin oli eronnut jo Laukaa ja Viitasaaren kanssa samoihin aikoihin Saarijärvi eli Palaavasalmi.
Viitasaaren historian kirjoittaja Erkki Markkanen toteaa, että huolimatta monivaiheisesta itsenäistymisprosessista, on seurakunnan syntymävuotena pidettävä vuotta 1635, jolloin Haapaniemelle syntyy pappila uuden pitäjän hallinnolliseksi keskukseksi. Pian sai Viitasaaren seurakunta myös kappalaisen, jonka asuinpaikaksi tulee Suovanlahden kylästä Silon talo. Vanha kirkko Viitasaaressa sai kelvata vielä seurakunnalle monta vuotta. Tärkeätä oli, että kirkon luona oli Viitasaaren ensimmäinen hautausmaa. On vaikea kuvitella sitä hankaluutta, joka oli aiheutunut vainajien kuljettamisesta peräti Rautalammille saakka. Toinen vähän parempi kirkko valmistuu samaan paikkaan 1653.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen
Tietolähteet: Rovasti Veikko Simola tutkimus Viitasaaren seurakunnan kirkot 1978 Erkki Markkanen: Vanhan Viitasaaren historia 1983