Henrik Gabriel Porthan
Tidningar Utgifne Af et Sällskap I Åbo
numerot 9 – 12 , vuonna 1777
Ruotsinkielestä suomentanut: Aimo Nummi
1 §
Tämä pitäjä sijaitsee lähes pohjois-eteläsuunnassa pitkin Maanselkää, joka erottaa Pohjanmaan muusta Suomesta. Pitäjän lasketaan olevan 12 mailia pitkä ja 5 tai 6 mailia leveä. Pohjanmaalaiset pitäjät Pyhäjoki ( joka on pohjoispuolella), Kalajoki, Lohtaja ja Kokkola, jotka ovat molemmilla puolilla Maanselältä alas Pohjanlahteen virtaavia jokia, melkein itä-länsisuunnassa, rajoittuvat yläpäästään Viitasaareen. Lounaassa pitäjä rajoittuu Saarijärveen, etelässä Laukaaseen ja idässä Rautalampiin. Lähin kaupunki on Kokkola (Gamla Karleby). Pitäjä kuului ennen Hämeen lääniin ja ylempään Sääksmäen kihlakuntaan, mutta tuli vuonna1775 Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa vahvistaman uuden lääninjaon mukaan liitettyä Vaasan lääniin, samoin kuin myös siihen rajoittuvat Saarijärven ja Laukaan pitäjät.
§ 2.
Tämä pitäjä on niin järvien ja vesiväylien pirstoma, että se muistuttaa saaristoa. Merkittävimmät järvet ovat Kolimajärvi ja Kivijärvi sekä Keitele, johon ensin mainitut ja monet pienemmät järvet ja lammet laskevat. Se ulottuu myös Rautalammin ja Laukaan pitäjiin ja sen lasku-uoma on Päijänteeseen. Keitele ei ole leveä, mutta sen lasketaan olevan 8 mailia pitkä. Siinä on monia lahtia ja se on täynnä saaria, joille on perustettu useita taloja. Sen ja muiden järvien ympärille pitäjän asukkaat ovat asettuneet. Kun kalastus on ollut heidän pääelinkeinonsa, niin he eivät ole taloa perustaessaan paljoa ajatelleet pellon raivaamista. Tästä syystä useimpien talojen yhteydessä on vain vähän tiluksia. Järvenrannat ovat useimmiten kivisiä. Mitään maantietä ei kesällä mene pitäjän läpi, vaan kaikki matkat kylien välillä, samoin kuin kirkolle, tapahtuvat pääasiassa veneellä. Kaupunkeihin eivät asukkaat tähän vuodenaikaan voi tulla muuten kuin jalkaisin. Pienillä veneillä on mahdollista tulla alas Päijänteelle, jolla tapaa pitäjän sotilaat kuljetetaan rykmentin kokoontumispaikalle Anianpeltoon, mutta tämä matka on hyvin hankala ja muutamien koskien ohi veneet on kannettava tai vedettävä.
§ 3.
Vanhan tarun mukaan on pitäjässä vanhoina aikoina asunut villejä lappalaisia. Joissakin paikoissa löytyy sellaisia muinaismerkkejä, joiden uskotaan olevan lappalaisten jäänteitä. Niitä nimitetään yleisesti lapinraunioiksi. Suuri osa pitäjäläisistä tuntee niitä kohtaan kauhua ja pelkoa, niin että he eivät mielellään riko niitä peläten, että heille tulee sen takia jotakin pahaa.
§ 4.
Hämäläiset, jotka aina Ala-Hämeestä asti tulivat tänne kesäaikana kalastamaan, karkottivat sitten lappalaiset pois. Näillä kalastajilla ei ole täällä ollut mitään tiettyä asuinpaikkaa, vaan ainoastaan majoja ja talveksi he muuttivat kotiseuduilleen. Tästä syystä näyttää siltä, että tämä seutu on ollut vielä ilman vakinaisia asukkaita silloin kun Ala-Hämeessä on jo ollut pysyviä asukkaita. Ei myös tiedetä, kuinka kauan hämäläiset ovat kalamatkoja näille järville tehneet.
§ 5.
Samaan aikaan, kertovat asukkaat, tänne asettui muutamia kruunun metsämiehiä, jotka olivat savolaisia ja jotka vuotuista veroa vastaan alkoivat viljellä tätä erämaata. Myös hämäläisistä kalastajista olivat muutamat mieltyneet seutuun ja, väsyneinä hankalaan edestakaiseen matkaan, pystyttäneet tänne asuntonsa. Asukkaat, jotka ottivat maat, lienevät sittemmin kuitenkin muuttaneet Savosta ja Karjalasta, eivätkä he enää sallineet hämäläisten harjoittaa täällä kalastusta. Muutamat näistä hämäläisistä, jotka katsoivat näiden seutujen olevan heidän takamaitaan, joihin heillä oli ollut ikimuistoisista ajoista omistusoikeus, olivat ostaneet itselleen oikeuden asettua niille asumaan ja niitä omistamaan ja viljelemään. Toisia vastaan lienee käytetty väkivaltaa, niin ettei hämäläisiä sitten enää liene nähty täällä ylhäällä. Että nykyiset asukkaat, niin täällä, kuin lähikunnissa Saarijärvellä, Laukaassa ja Rautalammilla, ovat savolaisia ja karjalaisia, osoittaa sekä heidän tapansa että murteensa. He eivät halua olla hämäläisiä, jonka he katsovat olevan haukkumanimi. Monet voivat myös sanoa miltä seudulta Savosta heidän esi-isänsä ovat tänne muuttaneet. Heillä kaikilla on, kuten savolaisilla karjalaisillakin suku- eli lisänimensä. Niin myös niitä, jotka ovat muilta seuduilta, kuten Hämeestä, Pohjanmaalta tai Uudeltamaalta, tänne muuttaneet ja asettuneet ja heidän jälkeensä tulevia kutsutaan samalla tavalla sukunimellä heidän syntymäpaikkansa mukaan: Hämäläiset, Kainulaiset ja Ruotsalaiset.
§ 6.
Sitten kun asukkaat olivat ehtineet enemmän lisääntyä, olivat he esivallan luvalla ja avustuksella rakentaneet pienen kirkon, ei tiedetä milloin, Keiteleen saarelle, jota nimitettiin Viitasaareksi. Siitä seurakunta on saanut nimensä. Se kuului silloin Rautalammin pitäjään kappelina. Ymmärrettävästi ei täällä silloin asunut pappia, vaan Rautalammin papisto matkusti tänne tiettyinä aikoina vuodesta pitämään jumalanpalvelusta. Tähän eivät viitasaarelaiset olleet tyytyväisiä, vaan esittivät asianomaisille, että saisivat vakinaisesti luonaan asuvan papin, sillä seurakunnan kaukaisimmat kylät olivat 15 mailin päässä Rautalammin kirkosta. Siihen myös suostuttiin, mutta kuka oli ensimmäinen kappalainen täällä, ei tiedetä. Kerrotaan kuitenkin, että tämä tapahtui kun Laurentius Laurentii, joka on allekirjoittanut Upsalan-kokouksen päätöksen, oli Rautalammin kirkkoherrana. Sittemmin tämä pitäjä erotettiin kokonaan Rautalammista omaksi pastoraatikseen, mutta ei tiedetä minä vuonna se tapahtui, eikä myös montako taloa seurakunnassa silloin oli. Silloin kappalainen Matthias Bartholdi määrättiin ensimmäiseksi kirkkoherraksi.
§ 7.
Seurakunta rakensi vuonna 1679 tilavamman kirkon, sillä edellinen kävi seurakunnan kasvaessa liian ahtaaksi. Sitten kun tämä toinen kirkko oli ikänsä takia rappeutunut, on viimeksi kuluneena vuonna, 1776, pystytetty uusi kaunis ristikirkko. Silloin herätettiin myös kysymys, olisiko kirkko muutettava Viitasaarelta mantereelle eräälle niemelle, jolla niinikään sijaitsee pappila ja jonka salmi erottaa kirkkosaaresta. Seurakunnan jäsenet vakuuttivat, että niinä aikoina, jolloin he eivät veneellä eivätkä jään yli voineet tulla kirkkoon, he eivät pääse pappilaankaan. He väittivät kiihkeästi haluavansa saada pitää kirkon entisellä paikalla, siksi se pystytettiin vain muutama syltä vanhasta perustuksesta. Syksyllä ja keväällä pidetään muutamia pyhäpäivien jumalanpalveluksia pappilassa niille harvoille lähellä asuvien talojen asukkaille, jotka sinne voivat kokoontua.
§ 8.
Pitäjään kuuluu pieni kappeli Kivijärvi, joka on saanut nimensä sen järven mukaan, jonka vieressä kirkko sijaitsee. Sen kirkon tilalle, jonka tämän kappelin asukkaat (silloin vain 15 talon asukkaat) vuonna 1649 rakensivat, ovat he viimeksi kuluneena vuonna alkaneet rakentaa uutta ja tilavampaa. Koska Kivijärven kyläläiset samoin kuin heidän naapurinsa Vastingin kylän miehet Saarijärveltä ottivat pohjalaisten kanssa osaa tunnettuun nuijasotaan, voidaan tämä päättää eräällä tätä urotyötä koskevalla runolla, jota vielä yksi ja toinen rahvaasta laulaa, ja aloitamme siis:
Kivijärven kiltit miehet, Kivijärvi stolte män,
Wastingin vahvat uroot, Wastingi raske karlar,
Nuijat nurkissa pitävät, Hålla sina klubbar I Wråerne,
Sopessa sota-aseet, I inre hus-hörnet sine stridsryg
Pimiässä pitkät varret, Uti mörkret sina långskastade wapen;
Joilla huovia hosuvat, Med Hwilka de basa Krigsmännerne,
Ryttäriä rytkyttävät, Tått och ifrigt slå Ryttaarena,
Sieldä Saarelle samovat, Derifrån ränna de til Saaris (en annan by)
Urot oize oikenevat, Sträcka sin gång gerada wägen,
Sota aseis sotimahan, At uti krigsrustning strida,
Veri parskui paidan päälle, Bloden sprittade på fjortorna,
Suolet singoilit sisäldä, Inälworne utflögo med hästighet,
Ryttäreist´ ryvetetyistä, Ifrån de (I sin Blod) wältrade Ryttarena,
Huovista hosutetuista Ifrån de slagne krigsmännerne
Porthanin käännös ruotsiksi.
§ 9.
Emäkirkossa hoitavat jumalanpalveluksen kirkkoherra ja yksi kappalainen, jotka vaihdellen tiettyinä vuodenaikoina kulkevat ympäri pitäjää ja saarnaavat sekä suorittavat muita papillisia tehtäviä niissä kaukaisissa kylissä, joilla on 4:stä 8:aan mailia kirkkomatkaa. Kappelikirkossa pitivät emäkirkon papit aluksi jumalanpalveluksia 5 kertaa vuodessa, mutta sitten heille on hankittu pysyvä pappi, jonka palkkaukseen myös emäkirkon asukkaat antavat apua.
§ 10.
Pitäjän sotilaat kuuluvat Hämeenlinnan rykmentin Rautalammin komppaniaan. Kapteenin, kahden aliupseerin ja katselmuskirjurin virkatalot sijaitsevat Viitasaarella. Kunnassa on edelleen myös kuusi 37 3/8 manttaalin virkataloa sekä 104 vanhaa savua, jotka jakamisen takia viime vuosina ovat lisääntyneet 138:an. Kappelissa (Kivijärvi) on 26 vanhaa savua, jotka jakamisen kautta ovat lisääntyneet 30:en. Muista, erityisesti kesällä 1773 tarkastetuista uudistaloista, ei tiedetä kuinka monta lienee tullut vahvistetuiksi, sillä vanhempien talojen asukkaat valittavat, että heitä kuulematta on uudisasukkaille annettu lupa asettua heidän verotetuille ja laillisesti raivaamilleen, osittain myös perityille mailleen. He siis hakevat, kuninkaalliseen asetukseen 27. kesäkuuta 1775 nojautuen, että saisivat ne pitää. Pitäjässä on muutamia rälssitiloja, mutta ei yhtään säteriä tai rusthollia. Pitäjällä on tähän asti ollut Saarijärven kanssa yhteinen nimismies ja se kuuluu samaan käräjäkuntaan.
§ 11.
Koska täällä ei ole vuotta 1710 vanhempia kirkonkirjoja, ei asukkaiden lukumäärää vanhempina aikoina tiedetä. Viimeksi mainitun vuoden alusta vuoteen 1715, se mukaan lukien, oli syntynyt 201 lasta ja kuollut 108 henkilöä, joten väki näinä viitenä vuotena oli lisääntynyt 93:lla henkilöllä. Sitä vastoin vuosina 1716 ja 1717 syntyi vain 51 henkilöä, kuoli 212, joten tappio oli 161. Vuodesta1718 vuoteen 1731 syntyi 537 ja kuoli 200 henkilöä, joten lisäys 12 vuotena oli 337.Vuodesta 1732 vuoteen 1743 syntyi 693 ja kuoli 509, joten lisäys oli 11 vuoden aikana vain 184, mihin molempien viimeisten vuosien sairaudet olivat syynä. Vuodesta 1743 vuoteen 1748 syntyi 319 ja kuoli 146, joten lisäys oli viitenä vuotena 173 henkilöä. Vuoden 1749 lopussa oli emäkirkko-seurakunnan asukkaita 722 miespuolista ja 756 naispuolista, yhteensä 1478 henkilöä. Kivijärven kappelissa oli 192 miespuolista ja 210 naispuolista, yhteensä 402 henkilöä. Koko pitäjän väkiluku oli 1880 henkilöä. Vuoden 1772 lopussa oli asukkaiden lukumäärä noussut emäkirkon seurakunnassa 2300:an ja kappelissa 581:en, yhteensä 2881 henkilöön, joten lisäys on näinä 23 vuotena ollut 1001. Kun naineiden henkilöiden määrä emäkirkon seurakunnassa vuonna 1749 oli 249, niin 1772 se nousee 381:en. Muuttoliikkeen takia on pitäjä vuosittain menettänyt, erityisesti Pohjanmaan kaupunkeihin, osan rivakkainta nuorisoa, tyttöjä ja poikia.
§ 12.
Kalastus on asukkaiden elinkeinoista ensimmäinen. He eivät ainoastaan hanki omaan tarpeeseensa kalaa, vaan myös myyntiin. Aikaisemmin he veivät paljon kuivattua kalaa, erityisesti haukea, kaupunkeihin. Nyt he eivät enää kuivaa paljon enempää kuin on tarpeen maksettaessa papeille ja veronsaajille ym. Muut suolataan ja kaikkein ensimmäisillä keleillä, niin pian kuin jäät alkavat kantaa, vedetään ne Hämeenlinnaan, Janakkalaan, Lammille, Hauholle, Hollolaan ja muihin hämäläisiin pitäjiin. Siellä ne vaihdetaan hamppuun, pellavaan, niineen ja palttinaan. Viitasaarelaiset kiirehtivät tekemään nämä kaupat ennen joulua, sillä hämäläiset ostavat erityisesti silloin kalaa juhlien ajaksi. Tiettyihin savolaisiin pitäjiin viedään myös kalaa myytäväksi tai vaihdettavaksi viljaan ym. Parhain kalastus tapahtuu keväällä, heti jäidenlähdön jälkeen. Silloin pyydetään rysillä ja nuotalla haukia, lahnoja, särkeä, ahvenia, säynästä ym. Pikkukalat kraavisuolataan pääasiassa omaan tarpeeseen ja suuret suolataan myytäviksi. Juhannuksen aikoihin vedetään nuottaa iltaisin niin usein kuin muilta kesätöiltä ehditään. Mitä silloin saadaan kraavisuolataan suurimmalta osalta omaa tarvetta varten. Syksyllä, heti Mikkelin messujen jälkeen, pyydetään muikkua nuotalla niin kauan kuin vedet ovat auki. Tätä kalaa on runsaimmin ja muikun mäti kuuluu myös joskus niihin asukkaiden kauppatavaroihin, joita he myyvät kaupunkeihin. Pyhäinmiestenpäivän aikoihin pyydetään siikaa nuotalla. Ne joilla on koskia maillaan, saavat keskikesällä ja Bärthildin messujen aikaan lohta. Koska suola on täällä ylhäällä, pitkän ja hankalan vetomatkan takia kaupungeista, kallista tavaraa, on puute opettanut asukkaat valmistamaan niin sanottua Pandio-kalaa (painokalaa). Muikut, jotka pyydetään viimeksi syksyllä pakataan nimittäin, sitten kun ne on puhdistettu, liistakkeista tehtyihin astioihin, jonka päälle asetetaan paino ja säilytetään kylmässä huoneessa. Näiden kalojen annetaan kokonaan jäätyä ja otetaan sieltä sitten talvella tarpeen mukaan, sulatetaan ja keitetään velliksi. Jos talvella saadaan suolaa, otetaan myös osa niistä ja kun ne ovat hyvin sulaneet, suolataan. Tätä Pandio-kalaa asukkaat käyttävät oikeastaan itse. Lähinaapurit Saarijärven asukkaat ja savolaiset kuitenkin ostavat jonkun osan niistä. Jos syksy on pitkä ja leuto, ei voi muuta tapahtua, kuin että suuri osa niistä pilaantuu ja on hyvin epäterveellistä syödä.
§ 13.
Asukkaiden toinen pääelinkeino on pelto- tai oikeammin kaskiviljely. Varsinaiset pellot ovat hyvin pieniä ja merkityksettömiä. Kaskiviljely on ollut runsaampaa niin kauan kuin asukkaat saivat harjoittaa sitä rajoituksetta. Hyvinä vuosina antaa kaski 20 – 30 jyvää. On tunnettua, että kaski kylvetään harvaan. Metsässä kyllä voisi kasvaa sitä nopeamminkin (paremminkin), mutta täällä ei ole tapana enää ensimmäisen kasvun jälkeisenä vuotena karhita kaskea. Ruiskasken lisäksi viljellään myös ohramaita, jotka poltetaan ja kylvetään keväällä ja korjataan seuraavana syksynä. Nauriita saadaan vain kaskimailta niin runsaasti, että eräs talonpoika sai ainakin 20 tynnyriä. Herneitä kylvetään vain peltoon, kauraa ei viljellä yhtään. Maanviljelystä harjoitetaan siinä järjestyksessä, että niin pian kuin maa aukeaa, hoidetaan ensin pellot, sitten poltetaan kasket ja raivataan ne, niin että ne heti juhannuksen jälkeen ovat valmiita kylvettäväksi. Sitten niitetään niityt ja kaadetaan kaski seuraavaksi vuodeksi. Sen jälkeen tulee korjuu ja syysviljan kylvö pelloilla. Kaskivilja säilytetään pitkänomaisissa pieleksissä, kun taas savolaisilla ne ovat pyöreitä aumoja. Puinti alkaa vasta ennen joulua ja sitä jatketaan aina kun siihen on aikaa koko talven ajan. Pitäjässä on hyvinä vuosina viljaa, ei yksin omaan tarpeeseen, vaan myös myytäväksi lähimpiin kaupunkeihin. Se helppous, jonka kaskiviljely on tuonut itsellisten ja mökkiläisten elatuksen hankkimiseen, on ollut syynä siihen, että niiden lukumäärä on kasvanut runsaasti ja pariskuntien lukumäärä on merkittävässä määrin vuosittain lisääntynyt. Tällainen talous on kuitenkin pitkän päälle turmiollista, sitä ei käy kieltäminen, varsinkin kun sen vahingollisuus ei ole niin silmiinpistävää niin kauan kun metsät ovat runsaita. Mutta jos metsät kerralla ja nopeasti hävitetään, se ei voi tapahtua ilman asukkaiden häviötä. Heitä pitäisi vähitellen rohkaista ja pakottaa lisäämään peltojaan, joka taas ei monella paikalla voi tapahtua ilman että asunto muutetaan, mistä varsinkin talojen jaoissa pitäisi olla etua. Monet talonpoikien myöhempinä aikoina perustamat torpat voitaisiin muuttaa asuintiloiksi ja entiset tilat kalastajatorpiksi. Epäilemättä korkeimman esivallan tavoitteena on peltoviljelyn lisääminen, kun kaskiviljelyä pyritään rajoittamaan. Se tullaan varmasti saavuttamaan, jos vaan yhtä huolellisesti valvotaan, että uusi pelto vuosittain pidetään viljelyssä, kuin myös että kaski vähenee. Niin pian kuin pelto on lisääntynyt merkittävällä tavalla, täytyy tapahtua, että kaskeaminen itsestään loppuu.
§ 14.
Karjanhoidolle asukkaat antavat paljon suuremman arvon ( kuin maanviljelykselle). Voita ja talia, sen parhainta tuotetta, kannattaa paremmin viedä, vaivoin ja kustannuksin, kaukana sijaitseviin kaupunkeihin, kuin leipäviljaa. Voidakseen kesän aikana kerätä enemmän voita, sovitellaan huolellisesti niin, että karja ei ala kantaa ennen kuin kevätpuolella. Tästä taas seuraa, että talonpojat ovat suurimman osan talvesta ilman maitoa. Siinä he ovat aika erilaisia kuin pohjalaiset naapurit, joilta he muutoin ovat oppineet hoitamaan karjansa paremmin kuin hämäläiset. Voinsa viitasaarelaiset hoitavat melko hyvin, lukuun ottamatta erästä pahaa tapaa. Monet eivät suolaa ennen kuin lauantaisin sen voin, jonka he ovat koko viikon aikana keränneet. Tästä syystä suuri osa ehtii hapantua. Se maito, joka jää jäljelle, kun kerma on otettu pois, pannaan punkassa uuniin alhaiseen lämpöön. Sitä nimitetään piimäksi. Se kaadetaan sitten yhteen suurempaan astiaan, ja päälle kaadetaan kirnupiimä. Piimää nautitaan kesäisin päivittäisessä käytössä ja osittain, silloin kun sitä tulee runsaasti, säilytetään talvea varten. On valitettava, että navettaa enimmäkseen hoidetaan aivan huonosti. Lisäksi on myös puutetta rehusta ja karjan on elettävä yli talven oljilla, johon varakkaammat lisäävät hieman suurusta. Pitkien talvimatkojen takia on asukkaiden pidettävä niin monta hevosta kuin he suinkin voivat. Siitä vaan navetta kärsii, sillä parhaat heinät kuuluvat hevosille ja niin ne samalla myös haittaavat peltojen käyttöä maanviljelyssä. Hevosten pääruokana talvella on kuitenkin silppu, johon pannaan hieman ohria ja riittävästi vettä ( rankkia, jos sitä on). Sillä kestitään hevosta pirtissä tai talonpojan lämpimässä tuvassa, jossa on sitä varten aina suuri kaukalo tai purtilo. Hevoset tottuvat myös aikaa myöten siisteiksi. Lähempänä Pohjanmaan rajaa asuvat myyvät muutamia teurasnautoja, jotka he suurella vaivalla kuljettavat alas markkinoille Lohjalle tai Kalajoelle. Jotkut harvat myyvät hieman lihaa, jonka he varsin säästeliäästi suolaavat ja uunin lämmössä miedosti paistavat tai kuivaavat. Hevosia myydään myös, kuitenkin säästeliäästi, läpiajaville pohjalaisille. Pedot, erityisesti karhut, joita on suurissa metsissä, tekevät usein vahinkoa, vaikka asukkaat tekevät parhaansa niiden löytämiseksi ja tappamiseksi. Kivijärven kappelissa kaatoivat karhut vuonna 1768 20 lehmää ja joissakin muissa kylissä 19 lehmää ja lisäksi lampaita. Vuonna 1770 kaatoivat ne yhdessä ainoassa kylässä 8 hevosta. Karjarutto on myös viime vuosina, erityisesti 1768 ja 1771, tehnyt suuria vahinkoja.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen