Esitelmä sankarihaudoista
Hyvät ystävät!
On kulunut jokseenkin päivälleen 63 vuotta siitä, kun Halmesmäki puhui tällä mäellä
edellisen kerran. Silloin isä-Heikki piti läksiäissaarnan muuttaessamme Pelkosenniemelle.
Esitelmää tehdessäni tuli eteeni niin valtavasti uutta ja tarkkaa tietoa, että toivon, ettei
sitä tule liikaa tähän esitelmään.
1918 Viitasaaren ensimmäinen kaatunut sotilas oli valkoisten puolelta
jääkäriluutnantti Arvo Thauvon, kirkkoherran poika.Hän kaatui 3.3. Mouhulla
Mäntyharjulla osastonsa hyökkäyksessä panssarijunaa vastaan. Isäni oli saanut 11.3.
maanantaina kirkkoherra Thavounilta kutsun tai käskyn tulla siunaustilaisuuteen, joka
oli 14.3. torstaina Viitasaarella. Viitasaarelaisten pääjoukko oli silloin Lapualla, jonne
olivat siirtyneet valan jälkeen Jyväskylästä, jossa myös Arvo Thauvon oli ollut, mutta
saanut komennuksen Mouhulle. Isäni matka oli monimutkainen Seinäjoen kautta
Karstulaan ja siitä Konginkankaalle hevoskyydillä, sieltä revontulten loimutessa
hiihtäen Viitasaarelle. Sitten jo 16.3. isäni oli Vilppulassa, jonne pataljoona, johon
viitasaarelaisten joukkueet kuuluivat, oli siirtynyt Lapualta.
Oli päätetty kaivaa hauta, isäni kirjoittaa, kauniille suorastaan rohkealle paikalle
kirkonmäellä. Niin syntyi 1918 sankarihautausmaa.
Pian rauhan tultua halusi tämä yhtenäinen veteraaniporukka muistokiven kaatuneiden
veljiensä muistoksi. Yhtenäisyyttä kuvaa se, että jo 1920 oltiin tekemässä
suunnitelmaa loppuun. Patsaan suunnitteli arkkitehtitoimisto Sjöström & Palmqvist
Helsingistä. Kiven teko oli annettu aluksi urakalla V. Mikkilälle Jyväskylästä, mutta
Kalle Liimataisen kiviveistämö sen valmisti Ruikkalan suoralla Kirrinkallion
harmaasta graniitista. Varoja siihen kerättiin keräyksellä ja kirkkokolehdeilla.
Seurakunta ja Viitasaaren Höyrylaiva Oy osallistuivat merkittävällä panoksella.
Viitasaaren kunnan osallistumisesta oli myös päätös, mutta se ei tainnut toteutua
patsaan aatteellisuuden takia.
Työ oli massiivinen kaikkineen. Jalusta mukana muistomerkki on 7 metriä korkea.
Lisäksi tuli ympärille massiiviset reunakivet, kahden askelman portaat, koska hautaalue
oli korotettu täytemaalla, ja nurkissa kivipilarit, joissa on kivipallot päällä.
Kerrassaan mahtava saavutus.
Pystytystyö on alkanut valtavien hirsitellimien teolla. 5 metriä korkea paasi on
pitänyt saada vielä jalkaosan päälle samalla, kun se on nostettu pystyyn. Varsinainen
kiven pystytys tapahtui 9.9.1921. Sitä ennen oli jo pystytetty ja asennettu
muistomerkin muut osat. Aika taitavaa on ollut kivimiesten ammattikunta silloin.
Patsaan paljastusjuhla oli 17.9.1921. Paljastuspuheen piti maaherra Bruno Sarlin.
Keskisuomalainen kirjoittaa 19.9. numerossa, että paikalla oli 4000 ihmistä.
Aluksi yksittäisillä haudoilla oli koivupuiset ristit, mutta ne oli korvattu tyynykivillä
ainakin jo kirjan julkistamisvuoteen 1938 mennessä.
Kivessä on 20 vainajan nimet. Tyynykiviä on ollut 19, mutta nyt on Seinäjoen
sankarihautaan haudattu Otto Jäntti saanut myös kiven. Lisäksi Niilo Lyytinen on
haudattu Kivijärvelle. Hän oli taisteluissa viitasaarelaisten mukana, koska oli ollut Yhteiskoulumme oppilas.
Jo aikaisemmin mainitsin tuon joukon yhteenkuuluvuudesta. Heitähän lähti helmimaaliskuussa
1918 164 sotilaaksi.
Kun he kokoontuivat Kuljun taistelun vuosipäivänä 23.3.1958, heitä oli mukana 35
miestä. Talvi- ja jatkosotakin olivat ottaneet omansa heistä.
Talvisodan ensimmäiset uhrit tulivat aivan joulukuun alussa 1939. Ensimmäinen uhri
oli 7.12 Johannes Muhonen, mutta hän oli kadonneena ja haudattiin vasta 9.6.1940.
Eino Pietiläinen kaatui 8.12. ja Olavi Majamaa 11.12. Heidät haudattiin loppiaisena
6.1.1940 tähän eteemme tarkoitusta varten varatulle alueelle.
Hautauksia oli harvemmin talven aikana, mutta vainajia joka kerta useita.
Esimerkiksi 28.1., 18.2., 17.3. haudattiin kulloinkin 4 vainajaa. 14.4. haudattiin 11
vainajaa, jolloin oli samaan aikaan sankarihautaukset myös Pihtiputaalla ja
Konginkankaalla. 19.5. haudattiin 3 arkussa olevaa ja 25 kadonnutta.
Muutamia kaatuneita löytyi vielä touko-kesäkuussa. Mm. Oskari Santa, joka oli
kaatunut jo 14.1. Suonikylässä, joka oli Koltta-Lappia Venäjän puolella. Vielä 1.9.
haudattiin 4 vainajaa.
Jatkosodan ensimmäiset uhrit tulivat aivan heinäkuun alussa 1941. Hautauksia oli
usein, mutta vainajia oli myös joka kerta useita, jopa 12 vainajaa viikossa. Sään
viilennyttyä hautauksia oli harvemmin, mutta vainajia paljon. Suuria
hautaustilaisuuksia oli 1941 7.12, jolloin oli 37 vainajaa. Sitten keväällä 1942 oli 1.3.
52 vainajaa ja 12.4. 42 vainajaa. Talvella alkanut asemasotavaihe harvensi vainajia ja
hautauksia. Vainajia tuli kuitenkin kesällä, vaikka olivat kaatuneet jo talvella.
Sankarivainajia tuli tasaisesti 1943. Suurempi hautaustilaisuus oli 21.10., jolloin
haudattiin 8 vainajaa, joista 3 oli SS-miehiä. Sitten 1944 kesäkuussa rysähti ja
vainajia tuli nopeasti ja paljon syyskuun aseleposopimukseen asti. Lapin sodan uhreja
tuli vielä kauan 1945. Sankarivainajia on löytynyt ihan viime vuosiin asti.
Hautajaisissa, joissa oli paljon vainajia, tarvittiin useita pappeja. Lääninrovasti
Jaakkola, pastori Linnansaari, pastori Vesterinen, kirkkoherra Malmivaara kukin
vuorollaan ja piirikenttäpappi Halmesmäki. Piirikenttäpappi Halmesmäki kävi
siunaamassa myös Vesannolla, Pihtiputaalla, Kivijärvellä ja Kannonkoskella
sankarivainajat.
Miten kaikki 382 vainajaa saatiin sopimaan tähän alueelle? Seurakunnan
taloudenhoitaja Osmo Helanterä oli tehnyt ensimmäisen suunnitelman alueelle 1939.
Hän päivitti sitä tarpeen mukaan. Maa-alue oli pieni ja kivinen, se tarvitsi paljon
täytemaata. Ensimmäiset hiekanajo- ja sankarihautatalkoot järjestettiin 11. ja 12.
6.1942. Viitasaaren Seutu kuulutti hevosmiehiä yhteiseen kunniatehtävään. Lotat
keittivät hernekeiton ja korviketta. Omat voileivät ja sokeri mukaan. Ehkä hiekka
ajettiin silloin ”Porttilan montusta”, joka on nykyään teollisuusaluetta Savimäen ja 4-
tien välissä.
Sitten 10.1.1944 alkaa todella täytemaan ajo. Viitasaaren työvoimapäällikkö lupaa
kirkonkylän hevosmiehet ajamaan täytemaan. Sanotaan, että maa ajetaan
Viitasaaresta, mutta tarkoitetaan Vanhaa Kirkkosaarta. Taksa on 0,5 m3 kuormasta 30
mk. Arvioitu määrä 1200-1500 kuormaa. 750 m3 on jo aika iso määrä. Määrärahaa
on jo vuoden 1943 budjetista siirtymässä 25000 mk ja vuoden 1944 budjetissa 30000
mk. Ilmeisesti tuolla määrällä saatiin sankarihautausmaa suunnillen tähän muotoon,
jossa se nyt on. Olihan sitä jo talkoilla ajettu 1942 ja 1918 sankarihautaa tehtäessä.
Varmaankin tuo täyttäminen ja laajentaminen on saanut sen aikaiseksi, että
välttämättä muistokivi ja vainaja eivät ole aivan kohdakkain. Siitä ehkä myös turhat
asekätkentäetsinnät. Lähinnä 1918 hautaa olevat ovat parhaiten oikealla
kohdalla.Vasta vuonna 1974 hautausmaa koki isomman muutoksen, kun
hiekkakäytäviä muutettiin nurmelle.
Hautakohtaisia tyynykiviä alettiin suunnitella 1947. Oli saatu tarjous
Hautausmaahuollolta 360 kpl muistokiviä teksteineen ja 22 kpl ilmantekstiä.
Yhteensä liki 2 milj. mk. Tilaus kivistä on tehty silloin. Kivet on asennettu 1948.
Niiden asennukseen on mennyt palkkakustannuksia yli 80 000 mk. Seurakunta hoiti
asian.
Alkoi rahojen hankinta. Lainaa oli otettu.
Omaisia pyydetään osallistumaan ostamalla kivi. Aika moni sen tekikin. Lisäksi oli
saatu lupa varainhankintakeräykseen 1947 alkaen. Lahjoituksia oli saanut tehdä jo
1940 kesäkuussa perustettuun sankaripatsasrahastoon. Lahjoituksia oli jo
kohtuullisen paljon. Koko ajan tuli lahjoituksia lisää pitkälle 1950-luvulle asti.
Varsinaisesta sankaripatsaasta järjestettiin kutsukilpailu. 26.5.1956 esiteltiin
kutsukilpailun kolme luonnosta muistopatsastoimikunnalle. 12.6.1956 valittiin
voittajaksi Rakel Koiviston ehdotus ”Jälkeentulevien perintö”. Harmaagraniittinen
sankaripatsas tehtiin Loimaan kiviveistämöllä 1956-57. Ahkeraa on ollut taiteilijan ja
Osmo Helanterän sekä kirkkoherra Simolan kirjeenvaihto patsasta tehdessä. Taitelija
lähettää usein automaattisesti päivitystä vaiheesta, jossa patsas on. Sehän muodostuu
useasta osasta. Kun huomattiin, että painava patsas vaatii aikamoisen perustan,
päätettiin rakentaa patsaan alle ruumiskellari. Siihen oli tuleva patsaan tukipilarit.
24.7.1956 on tehty urakkasopimus rak.liike Reino Järvelän kanssa ruumiskellarin
rakentamisesta. Patsas oli sitten pystyssä hyvän perustuksen päällä elokuussa 1957.
Aikataulua komensi kenttäpiispa Björklundin saaminen vihkijäksi. Vaikka olikin
eläkkeellä, hänellä riitti kiireitä. Sopivaksi päiväksi valikoitui 15.9.1957. Juhlallisessa
tilaisuudessa oli ainakin 1500 osallistujaa.
Aina on joillakin ollut moittimista sankarihautausmaan hoidosta. 5.7.1955
kirkkoherra Simola vastaa lehdessä esitettyihin väitteisiin huonosta hoidosta, että jo 9
vuoden ajan on sankarihaudoilla ollut palkattuna hoitaja.
Nyt näyttää siltä, että sankarihautausmaista pidetään edelleen hyvää huolta.
Toivottavasti vielä sittenkin, kun tämä sukupolvi on mennyt pois.
Esitelmän laati Hannu Halmesmäki, piirikenttäpastori Heikki Halmesmäen poika.
Viitasaarella 23.8.2020 sanakarihautausmaalla yleisöä oli n. 130 henkilöä.
Patsaitten ja tyynykivien puhdistuksen suorittivat Viitasaaren reserviläiset ja sotaveteraanit. Vuoden 1918-muistokiven kirjoitusten hopeioinin teki viitasaarella toimiva Suomen Kivivalmiste Oy samoin kuin "Jälkeentulevien perintö" patsaan saumausten uusinnan ja uudet pronssiset vuosiluvut etuseinämään.
jpk