Kolimajärvi on vanhastaan ollut kuuluisa kalarikkaudestaan. Varsinkin muikkusaaliit syksyisin kutuaikana ovat olleet hyvin runsaita. Pasalan kylän pohjoispuolella järvi avartuu isommaksi seläksi. Ennen Pihtiputaan rajaa on Houninniemi ja sen takana Pirttisaari, jonka varhaisempi nimi lienee ollut Heilunsaari. Siellä on ollut ainakin 1800-luvulla Pasalan kylän kalastajien savupirtti.
Konstantin Sarlin on Lepolan vanhuksen muisteluissaan kertonut mielenkiintoisesta matkasta Heilunsaarelle 1860-luvulla. Kokkilaan oli saapunut ruotsalaisten oppineiden miesten retki-kunta Pielavedeltä. He olivat kuvanneet Kokkilan savutupaa ja sen esineistöä. Kun he olivat kuulleet puhuttavan erikoisesta Heilunsaaren kalapirtistä, niin he alkoivat pyydellä kyytiä päästäkseen tutustumaan siihen. Matka ei ollutkaan helppo juttu, sillä teitä ei vielä ollut. Ainoa tapa päästä sinne oli veneellä Kymönkoskelta ylös koskia sauvoen ja soutaen Kolimajärvelle. Hartaista pyynnöistä johtuen ryhdyttiin vaivalloiseen puuhaan. Ruotsalaisten mielenkiintoa lisäsivät kertomukset koskemattomista aarniometsistä ja kuuluisasta Pasalan mädistä, josta Helsingissä kuuluttiin maksettavan huimia hintoja.
Eräänä kauniina syysaamuna sitten lähdettiin matkaan. Kulkuvälineenä oli kolmisoutu kirkkovene. Soutajat olivat varustautuneet airojen lisäksi sauvoilla, köysillä ja muilla tarpeellisilla varusteilla. Kun vielä eväskorit ja muut matkatavarat oli lastattu, niin matka saattoi alkaa kohti Kymönkoskea. Alussa Alakoskea, Sahan- ja Leppäsen koskea päästiin hyvin sauvomalla, mutta Taikinaisessa ei vene inahtanutkaan ja kokkamiehen sauva katkesi. Täytyi ottaa köydet käyttöön ja matkamiehet maajalkaan. Venettä vedettiin köysillä rannalta käsin. Kellankoskessa kastuttiin pahanpäiväisesti ja vene piti vetää maahan asetettuja teloja pitkin kosken niskaan. Kärnäjärven soudun jälkeen mentiin pienen Kyrönhaaran kautta Koskilahteen, jossa levähdettiin pienellä saarella. Iltamyöhällä saavuttiin vihdoin Valkaman taloon, jossa saatiin ruokaa ja yövyttiin.
Aamulla haluttiin maksaa kahdeksan miehen ruuasta ja yösijasta, mutta Valkaman isäntä Matti Pasanen ei maksua huolinut, vaan lausui vieraanvaraisesti, ettei ruoka syöden lopu vaan laiskotellen. Matkaa jatkettiin soutamalla Puralan salmelle, josta Järkiniemen kierrettyä käännyttiin Houninniemeä kohti. Täällä soutajat kertoivat merkillisestä luonnonoikusta. Pohjois-Koliman muikut ovat kuulemma pikkusormen mittaisia, mutta etelä-Kolimassa ne ovat korttelin pituisia. Rajana on Puralansalmi. Illalla saavuttiin Heilunsaarelle, jonne oli juuri viisi nuottakuntaa valkamoinut. Hämmästellen katseltiin veneitä, jotka hopeanhohtoisina olivat täynnä muikkuja.
Koko yö meni kalastajilta muikkuja puhkoessa ja mätiä käsitellessä. Matkalaisetkin rupesivat taloksi ja saivat illalliseksi mainiota naurispuuroa voisilmän kaunistamana. Niukka valaistus tuli kahdesta pienestä, laudalla suljettavasta luukusta. Illan tullen otettiin orsilta päreitä ja sytytettiin kalakaukaloiden ympärille. Päreiden savussa pirtti täyttyi salaperäisellä punertavalla valolla. Tunnelmaa lisäsi makea haju, joka levisi pirttiin miesten ”nurkantakaisilla” ladatuista piipuista. Makuualustana oli olkia ja päänalustana lautoja. Valkoiset, aivinaiset hurstit oli levitetty makuusijoille. Hiljainen puheensorina vaivutti pian väsyneet matkamiehet syvään uneen.
Kun aamulla herättiin, niin oli tuli sytytetty hiillokseen. Yhdessä nautittiin einekahvit. Rannalla huuhdeltiin unenrippeet silmistä ja alettiin valmistautua paluumatkalle. Kun ruotsalaiset tutkijat näkivät omin silmin, että kala-aitoissa oli vain linkut ilman lukkoja ja kuulivat, että siitä huolimatta kalat ja mädit säilyvät talvikeliin asti, niin he sitä kovin hämmästelivät.
Ystävälliset Heilunsaaren kalastajat saattoivat matkalaiset rantaan, jossa erottiin kiitellen ja kätellen. Rannalle jääneet kalastajat virittivät laulun: ”Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa…”
Tietolähteenä: Viitasaaren lukkari Konstantin Sarlinin muistiinpanot vuodelta 1912
Esko Pasanen
Soutu- ja koskireitti Kokkilasta Koliman Heilunsaareen. Suurenna kartta napsauttamalla.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen